 |
Liikkumalla
poltat
kaloreita
|
Fyysinen aktiivisuus ja liikunta kuluttavat ylimääräisiä kaloreita, jotka muuten varastoituisivat kehoosi rasvana. Liikunnallinen elämäntyyli on tärkeää olipa tavoitteesi sitten painonpudotus tai painon pitäminen ennallaan.
Tiedämme, että painomme riippuu syömistämme ja kuluttamistamme kaloreista. Kaikki syömämme sisältää kaloreita, ja kaikki mitä teemme kuluttaa kaloreita. Niin myös nukkuminen, hengittäminen ja jopa syöminen. Jos harrastat liikuntaa tämän lisäksi, keho kuluttaa enemmän kaloreita.
Kaikki fyysinen aktiivisuus lisää kalorien kulutusta, niin raskas liikunta kuten juokseminen tai aerobic kuin myös esimerkiksi käveleminen tai kotityötkin. Avain onnistuneeseen painonhallintaan ja terveydentilan paranemiseen on fyysisen aktiivisuuden ottaminen päivittäiseksi tavaksi.
Asiantuntijoiden mukaan jo 20-30 minuutin aerobisella liikunnalla vähintään 3 kertaa viikossa ja lisäksi lihaskuntoharjoitteilla ja venyttelyllä pari kertaa viikossa on selkeitä vaikutuksia terveyteen. Mikäli tämä tuntuu liian paljolta, jo vähintään 30 minuutin liikunnalla vähintään viidesti viikossa on positiivisia vaikutuksia terveyteen.
Jos et ole aikaisemmin tai vähään aikaan liikkunut aktiivisesti, suosittelemme kokeilemaan esimerkiksi kävelyä tai uintia ja aloittamaan rauhallisesti. Näin kehosi tottuu liikuntaan pikkuhiljaa eikä rasitu liikaa. Kun kehosi on tottunut liikkumaan, voit pikkuhiljaa lisätä liikunnan määrää ja rasittaa kehoasi enemmän.
|
 |